Päihderiippuvainen Susanna pakotettiin tekemään rikoksia

Kertomus ja siinä esiintyvät henkilöt ovat kuvitteellisia. Kertomuksessa on soveltaen käytetty tosielämän tapauksia.

”Tapamme sinut jos kerrot tästä.” Näin Susannalle oli sanottu monta kertaa. Hän tiesi sen kyllä kertomattakin. Joka kerta kun hän jäi kiinni myymälävarkaudesta, hän pysyi vaiti eikä kertonut poliisille mitään. Hän oli hiljaa ja kieltäytyi puhumasta, kunnes vierotusoireet vyöryivät päälle. Silloinkin Susanna vain huusi ja kiroili, solvasi poliiseja, heitti tarjotun ruoan seinään. Ei Susanna olisi pystynyt syömään muutenkaan. Fentanyylin vaikutus ei kestänyt kauaa ja putkassa hän alkoi aina täristä ja oksentaa.

Nuori-nainen-rannalla

Ensimmäisen kerran Susanna sai fentanyyliä poikaystävältään. Aine antoi poispääsyn masennuksesta, pelosta ja ikävästä. Aluksi poikaystävältä sai fentanyylia aina kun sitä tarvitsi: laastarinpalasen, josta Susanna imeskeli pieniä annoksia. Myöhemmin hän oppi myös piikittämään laastarista liuotettua ainetta. Sitten poikaystävä alkoi valittaa rahasta. Fentanyyli oli kallista ja siihen käytettiin vuokranmaksuun tarkoitetut rahat. Pariskunnalle syntyi lisäksi velkaa. Susanna joutui asunnottomaksi ja poikaystävän kanssa tuli ero.

 Susannan velka kasvaa ja maksua vaaditaan väkivaltaisesti

Susanna siirtyi kerjäämään fentanyyliä porukalta, joka tiesi sitä myyvän. Kerjääminen ei auttanut. Susanna oli velkaa jo ennestään eikä hänellä ollut rahaa nytkään. Lisäksi porukka vaati häntä maksamaan myös Susannan ex-poikaystävän huumevelat. Susannan yritti selittää, ettei hänellä ole niin suuria rahoja. Siitä seurasi isku päähän. Isku sai Susannan kaatumaan.

Susanna heräsi myöhemmin pyörryttävään kipuun. Asunnossa hänen ympärillään oli kolme henkilöä, hänen kurkullaan veitsi. Susannalle kerrottiin, kuinka hommat siitä etenisivät. Velka oli kymmenkertaistunut, koska Susanna ei ollut edes yrittänyt maksaa sitä. Susannan täytyisi nyt olla fiksu ja tehdä niin kuin käsketään.

Susanna pakotetaan tekemään rikoksia

Velan maksamiseksi Susannan täytyi tehdä rikoksia. Hänelle näytettiin paikka ja kerrottiin mitä täytyisi tehdä. Kieltäytyminen ei ollut vaihtoehto.

Susanna ei koskaan jäänyt kiinni tekemistään asuntomurroista. Kesämökkejä oli helppoa tyhjentää, tosin niistä löytyi vain harvoin mitään arvokasta. Hänet kuljetettiin autolla lähelle kohdetta ja vietiin taas keikan jälkeen seuraavaan paikkaan. Susanna varasteli myös puhelimia, niitä saattoi kerätä kahviloiden pöydiltä. Myymälöistä hänen oli yritettävä saada mukaansa mahdollisimman kalliita tuotteita.

Päihderiippuvuutta-hyväksikäytetään-ihmiskaupassa

Kaikki tavarat Susanna vei takaisin asuntoon ja luovutti ne porukalle. Susanna eli huumeannoksesta toiseen, hän toimi kuin robotti tehden mitä tahansa saadakseen annoksensa ja välttyäkseen pahoinpitelyltä. Jos hän palasi asunnolle tyhjin käsin häntä pahoinpideltiin ja velkaerää lyhennettiin raiskaamalla Susannaa. Susanna oli voimaton vaikuttamaan tilanteeseensa. Hän tunsi olevansa umpikujassa.

Tässä tarinassa on käytetty huumeena kipulääkkeenä käytettävää fentanyyliä. Kyseessä voisi kuitenkin olla mikä tahansa riippuvuutta aiheuttava huumausaine.