Isän kaverit käyttivät Simoa rikollisessa toiminnassa

14-vuotiaan Simon isällä oli paljon ryyppykavereita, ja käyttivät miehet varmasti muitakin päihteitä. Simo tiesi jo alakouluikäisenä, että isä ja hänen kaverinsa puuhaavat jotain epämääräistä. Välillä isä oli istunut linnassakin. 


Isä oli opettanut Simoa ajamaan autoa ja joskus Simo oli hakenut isän ja tämän kaverit baarista. Simolle isän kaverit olivat melkein kuin varavanhempia. 

Luotetut aikuiset tekevät ehdotuksen

Kun kaksi isän lähintä kaveria ehdottivat Simolle, että hän auttaisi heitä tienaamaan rahaa, Simon oli vaikeaa kieltäytyä. Simo saisi tienattua jotain itsekin. Tällä kertaa aikuiset voisivat ajaa autoa ja Simon tarvitsisi vain viedä paketteja eri taloihin ja kerätä paketeista maksu. 

Simo arvasi, että kyseessä ei olisi lainmukainen toiminta, mutta miehet vakuuttivat hänelle, että kaikki sujuisi hyvin: jos Simo jäisikin kiinni, hänelle ei tapahtuisi mitään, koska alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan. Isälle tästä ei kuitenkaan kannattaisi kertoa. 


Simon isän kaverit alkoivat käyttää Simoa hyväksi huumeiden myyjänä ja kuljettajana. 

Simo teki kuten miehet käskivät. Pari ensimmäistä kertaa tuntui helpolta ja Simo oli jopa vähän ylpeä suorituksestaan. Isän kaverit kehuivat häntä ja hän sai vähän rahaakin.

Toiminta pelottaa ja Simo alkaa oireilla

Toiminta alkoi kuitenkin saada pelottavia piirteitä, sillä jotkut asiakkaista olivat outoja ja arvaamattomia. Myös salaisuuden pitäminen isältä tuntui vaikealta ja kiinni jääminen pelotti. Simo alkoi kärsiä unettomuudesta, eikä jaksanut pysyä hereillä koulussa. Isän kaverit hakivat häntä usein ”keikalle” ja suostuttelivat Simoa jos hän yritti kieltäytyä. 

Simon muuttunut tilanne huomattiin koulussa. Simo pyydettiin sivuun juttelemaan ja vähitellen hän kertoi asioita, jotka herättivät opettajan huolen. Opettaja konsultoi lastensuojelua, josta soitettiin Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Simon tilanne tunnistettiin ihmiskaupaksi. 

Tämä kertomus on kuvitteellinen, eivätkä siinä esiintyviä henkilöitä ole olemassa. Kertomus on esimerkki alaikäisiin kohdistuvasta ihmiskaupasta. Tarinan päähenkilöä hyväksikäytettiin rikollisessa toiminnassa. Lue lisää alaikäisiin kohdistuvasta ihmiskaupasta täältä