Marwa – avioliittoon pakotettu

Kertomus ja siinä esiintyvät henkilöt ovat kuvitteellisia. Kertomuksessa on soveltaen käytetty tosielämän tapauksia. 

Marwa yritti paeta kotoaan neljä kertaa, ennen kuin hän uskalsi jättää miehensä. Joka kerta hän oli palannut takaisin ennen kuin mies palasi töistä, laittanut tavarat matkalaukustaan takaisin hyllyihin.

Liitto solmitaan ja hyväksikäyttö alkaa

Marwa avioitui miehensä kanssa vuonna 1999 ollessaan vain 14-vuotias. Tuolloin Marwa oli antanut suostumuksensa avioliittoon, koska hänen vanhempansa olivat näin vaatineet. Hän koki avioliiton solmimisen velvollisuudekseen, eikä ollut kulttuuriin sopivaa kieltäytyä siitä*.

Syyrialaisnainen-ikkunassa

Todellisuus avioliitosta paljastui Marwalle kuitenkin hyvin varhain. Marwasta tuli miehen perheen omaisuutta. Hänet majoitettiin aviomiehen ja tämän perheen kotiin, missä hän joutui palvelemaan miestä sekä tämän perhettä. Marwa työskenteli aamuhämärästä yömyöhään perheen kotona. Anoppi käytti erityistä, sähköjohdoista kierrettyä piiskaa rangaistessaan Marwaa laiskuudesta tai huolimattomuudesta.

Talon ovet lukittiin, eikä Marwaa päästetty enää ulos ilman valvontaa. Ei pakenemisesta olisi mitään hyötyä ollutkaan: kukaan ei olisi ollut Marwan puolella. Lisäksi hän tiesi, että miehen perheen kunnia edellyttäisi hänen surmaamistaan, jos hän pettäisi perheen. Sitten syntyivät lapset, ensimmäiset silloin kun Marwa oli vielä lapsi itsekin. Marwa rakasti lapsiaan enemmän kuin mitään muuta maailmassa.

Perhe muuttaa Suomeen ja Marwa maksaa matkasta

Marwan aviomiehen jouduttua ongelmiin kotimaassaan poliittisen toimintansa vuoksi perhe matkusti Eurooppaan. Elettiin vuotta 2015. Matka oli hyvin kallis, salakuljettajat vaativat tähtitieteellisiä summia matkan järjestämisestä koko perheelle.

Kun aviomies toi vieraita miehiä perheen asumukseen ja kertoi Marwalle, että hänen täytyisi harrastaa seksiä näiden miesten kanssa matkarahojen tienaamiseksi, Marwa tiesi, ettei hän pystyisi kieltäytymään vaatimuksesta. Mies paritti Marwaa matkan aikana lukuisia kertoja**. Kun Marwa väsyi ja aneli armoa, mies uhkasi jättää Marwan matkan varrelle yksin, varattomana, suojattomana. Mies kertoi, että Marwa tapettaisiin varmasti. Mies veisi lapset, eikä Marwa enää koskaan näkisi heitä. Se pelotti Marwaa valtavasti.

Marwa päättää paeta

Perheen saavuttua Suomeen perhe haki turvapaikkaa ja heidät majoitettiin vastaanottokeskukseen. Siellä perheen huoneesta kantautuvat riitaisat äänet herättivät henkilökunnassa huolta, mutta perhe kiisti aina tiedusteltaessa, että heillä olisi ongelmia. Perhe hakeutui sittemmin yksityismajoitukseen keskuksen ulkopuolelle. Sosiaalityöntekijän vieraillessa perheessä mies hoiti puhumisen ja Marwa nyökkäili vieressä.

Jossain vaiheessa mies alkoi suunnitella tulevaisuutta myös perheen tyttärille. Hän kertoi lähettävänsä heidät kotimaahan ympärileikattavaksi ja naitettavaksi. Silloin Marwa teki päätöksensä. Joko hän pakenisi perheestä ja yrittäisi pelastaa lapsensa, tai tyttäret joutuisivat kokemaan hänen kohtalonsa. Marwa päätyi pakomatkallaan poliisiasemalle, jossa hänen tilanteensa alkoi vähitellen selvitä. Marwa majoitettiin aluksi turvakotiin, mistä otettiin yhteyttä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään.

* Lapsena annettu suostumus avioliittoon ei tavallisesti ole katsottavissa tietoiseksi suostumukseksi. Järjestetty lapsiavioliitto katsotaan yleensä pakkoavioliitoksi.

**Marwa joutui pakkoavioliiton lisäksi myös paritukseen liittyvän ihmiskaupan uhriksi.