Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tilastot vuodelta 2022 on julkaistu

Uusia asiakkaita otettiin auttamisjärjestelmään ennätysmäärä vuonna 2022. Suurin osa uusista asiakkaista oli joutunut ihmiskauppaan viittaaviin olosuhteisiin Suomessa. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän vuotta 2022 koskevat tilastot ovat nyt saatavilla.

Vuonna 2022 Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään otettiin 367 uutta asiakasta. Heistä 236 eli yli 64 prosenttia on voinut joutua ihmiskaupan uhriksi Suomessa. Useimmin auttamisjärjestelmän asiakkaaksi otettu henkilö oli joutunut Suomessa pakkotyöhön viittaaviin olosuhteisiin (178 henkilöä). 

Ihmiskaupan uhriksi Suomessa joutunut oleskeli maassa yleisimmin laillisesti, joko oleskeluluvalla (54 henkilöä) tai viisumilla (104 henkilöä). Turvapaikanhakijana Suomessa oleskeli 28 henkilöä ja tilapäistä suojelua sai neljä henkilöä. 21 henkilöä oli kotoisin Suomesta tai muusta EU-valtiosta. Ilman lainmukaista oleskeluoikeutta oli 25 henkilöä. 

Ukrainan sota ei vaikuttanut auttamisjärjestelmään ohjattujen Ukrainan kansalaisten määrään. Vuonna 2022 auttamisjärjestelmän asiakkaaksi tuli kuusi Ukrainan kansalaista, mikä ei poikkea edellisvuosien luvuista.Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tuore tilastokatsaus kattaa vuoden 2022. Katsauksen löydät Materiaalipankista sekä tämän linkin takaa (aukeaa uuteen ikkunaan). 

Katsaus julkaistaan ruotsiksi ja englanniksi helmikuun 2023 aikana.

Tilastot kerätään asiakasta kunnioittaen

Tilastot kertovat auttamisjärjestelmään ohjatuista ja asiakkaaksi otetuista henkilöistä yksityisyydensuojaa ja salassapitoa kunnioittaen. Auttamisjärjestelmä ei koskaan julkaise tietoa, jonka perusteella tai jota muuhun tietoon yhdistelemällä voisi tunnistaa jonkin yksilön tai ryhmän. 

Jos sinulla on kysyttävää tilastoihin tai muuhun auttamisjärjestelmän toimintaan liittyen, olethan yhteydessä joko virkasähköpostiimme ihmiskauppa.auttamisjarjestelma@migri.fi tai päivystyspuhelimeemme 02954 63 177 (auttamisjärjestelmä vastaa numeroon ma-ti klo 8-16:15, muina aikoina numeroon vastaa Joutsenon vastaanottokeskus.

Lisätietoa medialle

Lisätietoa medialle antavat 

Katri Lyijynen

apulaisjohtaja

puh. 02954 63 223

sekä 

Terhi Tafari

ylitarkastaja

puh. 02954 63 240

sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@migri.fi.